CURRICULUM VITAE

Anna Kuvaja (s.1979) aloitti pianonsoiton opintonsa 6-vuotiaana Kuhmon musiikkiopistossa. Vuodesta 1995 hän opiskeli pianosoittoa Espoon musiikkiopistossa Katariina Nummen johdolla. Lukuvuonna 1998-1999 hän opiskeli yliopettaja Seppo Saloviuksen johdolla Helsingin konservatoriossa ja vuodesta 1999 hän opiskeli Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolla opettajinaan Tuija Hakkila, Heini Kärkkäinen (2001-2002, assistentti) ja Liisa Pohjola (syksy 2004). Kevään 2003 hän opiskeli Pariisin konservatoriossa (CNSM) Selim Eskelinin säätiön apurahan turvin, opettajinaan Henri Barda ja Isabel Dubuis. Toukokussa 2005 hän suoritti pianonsoiton A-tutkinnon Sibelius-Akatemiassa parhain mahdollisin arvosanoin. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2006.

Anna Kuvaja on osallistunut mm. Eero Heinosen, Bernard Ringeissenin, Hortense Cartier-Bressonin, Staffan Schejan, Jacob Lateinerin ja Konstantin Boginon mestarikursseille. Hänen kamarimusiikkiopettajiaan ovat olleet Marko Ylönen, Paavo Pohjola, Ralf Gothoni, Ilmo Ranta ja Antonio Menesses. Lied-musiikkia hän on opiskellut Ann Beckmanin, Gustav Djupsjöbackan, Collin Hansenin, Peter Lindroosin, Sauli Tiilikaisen, Ilmo Rannan, Päivi Heikinheimon ja Pentti Kotirannan johdolla. Lisäksi hän on osallistunut Larissa Gergijevan lied- mestarikursseille. Vuodesta 2002 hän opiskeli fortepianonsoittoa Tuija Hakkilan johdolla. Hän on osallistunut myös Malcolm Bilsonin mestarikurssille fortepianon soitossa.

Anna Kuvaja oli Madetoja-kilpailun finalisti vuonna 1998 Oulussa esiintyen Oulun kaupunginorkesterin solistina. Vuonna 2003 hänet palkittiin Helmi Vesa- pianokilpailussa jaetulla toisella sijalla ja 2004 hän voitti ensimmäisen palkinnon Jyväskylän pohjoismaisissa duokilpailuissa sellisti Alexander Gebertin kanssa.

Hän esiintyy säännöllisesti sekä solistina, kamarimuusikkona että liedpianistina. Konsertteja hän on antanut Suomessa, Irlannissa, Englannissa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Unkarissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Yhdysvalloissa. Hän on esiintynyt Ylioppilaskunnan soittajien, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Kirkkonummi-sinfonietan solistina. Festivaaleja, joilla Anna on esiintynyt: Kuhmon kamarimusiikkifestivaali, Musica Nova, Siba-fest, Soiva-Akatemia-sarja, Clapping music- festivaali, Kirpilä- konserttisarja, Foyer Musical (Zürich). Hän on myös kiinnostunut nykymusiikin esittämisestä ja valitseekin usein ohjelmistoonsa uusia teoksia. Hän ohjasi vuosina 2002-04 nuorten kesämuusikkojen festivaalia kotikaupungissaan Kuhmossa. Vuodesta 2005 hän on tehnyt kantanauhoja Yleisradiolle ja vuonna 2010 hänen nauhansa Debussy'n Jardin sous la pluie-teoksesta lähetettiin BBC Radio 3:ssa.

Kausilla 2005-07 Anna soitti Zürichin oopperan orkesteriakatemiassa, jonka myötä hän oli pianistina mm. Stravinskyn Les Noces- baletissa ja työskenteli kuuluisien kapellimestareiden kanssa kuten Nello Santi, Christoph von Dohnanyi ja Alan Gilbert. Suomen Kulttuurirahasto myönsi tätä varten hänelle 2-vuotisen apurahan.